Kevään yo-juhlat lähestyvät, kuten myös yo-kuvausten aika. Olen vuosien aikana kuvannut mitä ihanimpia vastavalmistuneita ylioppilaita, ja tässä alla on heistä muutamista ottamiani otoksia. Kuvaan aina yo-kuvat miljöössä, joko sisällä tai ulkona. Näin keväällä ja kesällä ulkona kuvaaminen tuntuu itsestään selvältä asialta, mutta voi niitä kuvia ottaa ulkona marraskuussakin syksyn lakkiaisten alla. Koskaan ei nimittäin ole liian pimeää valokuvaukselle (jos joku väittää muuta, hän ei osaa kuvata haastavissa...
Read More
Helsingin Roihuvuoren kirsikkapuisto on nyt kauneimmillaan – tosin ehkä enää vain silmänräpäyksen ajan – ja olen tällä viikolla viettänyt siellä aikaa yhteensä yli yhdeksän tuntia, valokuvaten tietenkin. Niin on tehnyt moni muukin. Päivisin ja iltaisin puisto kuhisee ihmisiä. Ruuhka alkaa jo aamuyhdeksältä (kyllä, arkisinkin), kun päiväkotiryhmät, äidit lastenrattaineen, lounastaukolaiset ja valokuvien ottajat alkavat saapua paikalle jatkuvana virtana. Jokainen haluaa ihastella pinkkinä kukkivia puita sen...
Read More
Olin eilen yksikseni viisi tuntia kirsikkapuistossa kuvailemassa, ja tänään suuntasimme sinne Markun kanssa aamuvarhaisella jo kuuden jälkeen. Huomenna uusiksi (Markku kiittää 🙂 )
Read More
Ihan käsittämätöntä – hääkuvani sijoittui kolmanneksi Wedding-kategoriassa Finnish Photo Awards -valokuvakilpailussa! Sain siis pronssia tällä teoksella: Kuvasin tämän ihanan hääparin tärkeän päivän viime kesänä. Olen yhdistänyt tähän teokseen kaksi kuvaa, joista toinen – soutukuva – on otettu dronella. Olin pitkään haaveillut, että saisin kuvata dronella hääparia soutelemassa ja elokuussa siihen osui sopiva tilaisuus. Annoin teokselleni nimen ”Sinivalkoista rakkautta”, koska se on...
Read More
Ehdinpäs vihdoin editoida ensimmäisen reissuvideon valmiiksi! Videolla yhdistyvät monet mulle rakkaat asiat: luonto, kuvaaminen, matkustelu, oma aviomies ja tietenkin mekot tai tällä kertaa lemppari punainen mekkoni <3 Videolla on tanssahtelua niin Suomesta, Norjasta, Islannista, Skotlannista kuin Itävallasta. Saa nauttia!
Read More
Tämä postaus on alunperin julkaistu Voima-Vahtilan blogissa. Aikaisemmin julkaisin säännöllisen epäsäännöllisesti Mekkomaanantai-postauksia, mutta kiitos kiireiseksi kehkeytyneen yrittäjyyden (mikä on siis huippu juttu!), en ole niitä enää ehtinyt tehdä. Tässä on kuitenkin luvassa pieni mekkofiilistelypläjäys kuluneelta puolelta vuodelta! Instagramissamme onkin usein voinut nähdä vilahtelemassa etenkin lempparimekokseni nousseen punaisen kellohelmaisen mekon – ja samanvärisen hameen, minulla nimittäin on niitä...
Read More
Toisten tekemiset saattavat omaan silmään välillä näyttää hullulta. Itse en esimerkiksi ikimaailmassa tuhlaisi matka-aikaani rannalla makoiluun ja auringon ottamiseen, enkä ole kauhean innostunut vaikkapa kasvien bongailusta tai sienien keräämisestä. En jaksaisi hukata aikaani treenatakseni maratonia varten tai uhraisi arvokkaita tunteja vaikkapa jonkun huonon tv-sarjan katsomiseen. Tiedostan toki kuitenkin, että mieleni saattaa vielä muuttua ja joku päivä saatan löytää itseni tekemästä innostuneena jotain, mitä juuri...
Read More
“Taking an image, freezing a moment, reveals how rich reality truly is.” — Anonymous — Itselleni valokuvaus merkitsee nimenomaan tätä – hetkien pysäyttämistä ja ikuistamista. Se ei tarkoita ainoastaan kuvissa olevan paikan, ihmisten tai tapahtumien ikuistamista, vaan myös vallitsevan fiiliksen, tunteiden ja sen vangitsemista, miten itse on kokenut ja nähnyt tuon hetken ja paikan ja millaisen muiston se on omaan sisimpääni jättänyt. Tähän ei pelkkien faktojen tallentaminen riitä, vaan näiden asioiden välittäminen...
Read More
Odota pikkuhetki...