Artikkelissa Salaperäisen sumea tausta, osa 1/2 käytiin läpi, miten on mahdollista saada valokuviin sellainen kiva ”sumea” tausta. Annoin sinullekin valokuvaustehtävän, koska mielestäni kuvaamisessa oppii ehdottomasti parhaiten, kun itse tekee ja kokeilee, mikä toimii ja mikä ei ja miten pääsee haluamaansa lopputulokseen.
Tehtävä oli siis tällainen:
1. Ota kaksi valokuvaa samasta kohteesta ja samoilla rajauksilla siten, että otat toisen mahdollisimman suurella aukolla (linssisi pienin mahdollinen f-arvo) ja toisen merkittävästi pienemmällä aukolla (linssisi suurin mahdollinen f-arvo).
2. Ota taas kaksi kuvaa tuosta samasta kohdan 1 kohteesta ja suht samoilla rajauksilla siten, että otat molemmat linssisi suurimmalla mahdollisella aukolla (pieni f-arvo), mutta siten, että otat toisen kuvan mahdollisimman pitkällä zoomilla ja toisen mahdollisimman lyhyellä zoomilla sen mukaan, millainen zoomialue sinulla on käytettävissä. Liiku tarpeen mukaan lähemmäs kuvauskohdetta/kauemmas kuvauskohteesta.
3. Valitse jokin kuvauskohde (ei tarvitse välttämättä olla sama kuin kohdissa 1 ja 2) ja valitse sitten jokin tausta kohteen taakse. Ota kohteesta kaksi kuvaa siten, että toisessa kuvassa kohde on mahdollisimman kaukana valitsemastasi taustasta ja toisessa taas aivan kiinni valitsemassasi taustassa. Käytä taas mieluiten mahdollisimmann suurta aukkoa molemmissa kuvissa ja valitse taustaksi mieluiten jokin eloisa tausta, eikä esimerkiksi vain yksiväristä sileää seinää. Esimerkiksi jokin maisema, metsänreuna, pensas tms. on hyvä.
Toteutin tehtävän tietysti myös itse ja nyt esittelen tulokset!
Olen käsitellyt nämä kuvat todella kevyesti ja kaikki mahdollisimman samankaltaisesti, jotta ne olisivat mahdollisimman vertailukelpoisia keskenään. Lopputulokset ovat omiin silmiini aika tylsiä, mutta tässä olikin nyt tarkoituksena näyttää, miten eri teknisillä valinnoilla vaikutetaan siihen sellaisen sumean taustan luomiseen ja siihen ”irtoaako” kuvauskohde ikään kuin taustasta vai ei.
Olen ottanut nämä testikuvat Rajala Ambassador -kisan myötä testikäyttöön saamallani Canon 5D Mark IV:lla ja tehnyt kunkin kolmesta tehtävästäni kahdella eri linssillä, jotka ovat:
Canon EF 70-200mm f/2.8 L IS USM II -objektiivi
Canon EF 16-35mm f/4 L IS USM -objektiivi
1. Kuvasin Markusta kasvokuvia eri asetuksilla ja molemmilla linsseissä. Markku seisoo kaikissa kuvissa samassa kohdassa, ja olen ottanut kuvat melko lailla samalla rajauksella, mutta kummallakin objektiivilla toisen kuvan mahdollisimman suurella aukolla ja toisen mahdollisimman pienellä aukolla. Objektiiviä vaihdettuani jouduin myös itse liikkumaan lähemmäksi kohdetta, jotta saisin otettua kummallakin linssillä kuvat aika lailla samalla rajauksella.
70-200 mm: 200 mm f/2.8 1/800 ISO-100
70-200 mm: 200 mm f/32 1/125 ISO-6400
16-35 mm: 35 mm f/4.5 1/320 ISO-100
16-35 mm: 35 mm f/22 1/125 ISO-1600
Tässä kohdassa 1 tarkoituksena oli havainnoida, mikä ero kuvissa on, kun ne on otettu mahdollisimman isolla aukolla (pieni f-arvo) verrattuna että ne on otettu mahdollisimman pienellä aukolla (iso f-arvo). Kuten huomaamme, niin molemmilla objektiiveilla isompi aukko (pienempi f-arvo) saa aikaan sen, että tausta on sumeampi. Ero kuvien välillä on suurempi 70-200 -millisen linssin kohdalla, ja seuraavassa tehtävässä (nro 2) keskitytäänkin tähän.
2. Kuvasin Markusta kasvokuvan, ja hän seisoi kaikissa kuvissa samassa paikassa kuin kohdassa 1, eikä itse liikkunut mihinkään. Minä sen sijaan jouduin liikkumaan lähemmäs/kauemmas kohdetta sen mukaan, mitä ”zoomia” käytin.
70-200 mm: 200 mm f/2.8 1/800 ISO-100
70-200 mm: 70 mm f/2.8 1/800 ISO-100
16-35 mm: 35 mm f/4.5 1/500 ISO-200
16-35 mm: 16 mm f/4.5 1/500 ISO-250
Nyt huomaamme selkeästi, että mitä pidempi zoomi, sitä epätarkemmaksi saamme taustan.
3. Nyt siirsin kuvauskohteen eli Markun toiseen paikkaan, tarkoituksenani testata, miten kohteen eli Markun etäisyys valitusta taustasta vaikuttaa taustan sumeuteen.
70-200 mm: 105 mm f/2.8 1/1250 ISO-640, kohde kiinni taustassa (puu)
70-200 mm: 105 mm f/2.8 1/1600 ISO-500, kohde noin 5 metrin päässä taustasta (puu)
16-35 mm: 24 mm f/4 1/640 ISO-400, kohde kiinni taustassa (puu)
16-35 mm: 24 mm f/4 1/1250 ISO-640, kohde noin 3 metrin päässä taustasta (puu)
Noni, tässä ne nyt olivat! Mistä lopputuloksesta sinä pidit eniten?
Mikään lopputuloshan ei sinällään ole sen ”väärempi” kuin toinen. Eri teknisillä valinnoilla kuvattavan kohde ja tausta vaan korostuvat eri lailla toisiinsa nähden ja kyse on enemmänkin siitä, millaisen lopputuloksen haluaa.
Itse kuitenkin käytän henkilökuvauksessa – ja muutenkin – pääasiassa mahdollisimman suurta aukkoa eli linssin sallimia pienimpiä mahdollisia f-arvoja, sillä tykkään nimenomaan tuollaisesta sumeasta taustasta, joka syntyy suurilla aukoilla siksi, että niillä kuvatessa kuvan syväterävyysalue on pieni.
Lisäksi kun tällaiseen asetelmaan vielä lisää eri etäisyyksien päässä kamerasta olevia elementtejä, voi leikitellä niin aukolla kuin kohteen/kohteiden ja kameran välisellä etäisyydellä ja saada kuvaan eri vahvuuksisia sumeita kohteita. Vaikea selittää, mutta siis tällä idealla:
Näissä kuvissa asetin Markun tuonne aiemmissa kuvissa taustalla näkyneen puun oksien keskelle siten, että siinä oli oksia ikään kuin eri tasossa/eri etäisyyksien päässä toisistaan minun & Markun välillä.
Näissä viimeisissä kuvissa tulee myös esille se, että kun ottaa henkilökuvia, niin kannattaa toki miettiä muitakin asioita kuin vain sitä taustan sumeutta ja epätarkkuusaluetta – kuten esimerkiksi valon suuntaa. Nuo kaikki aiemmat kuvat otin vastavaloon, jolloin kohteen kasvot olivat aika tasaisesti valaistut, kun taas nämä viimeiset otin sivuvalossa, jolloin lopputulos on ihan erilainen, ja esimerkiksi kohteen kasvojenpiirteet korostuvat voimakkaammin. Yhdessäkään kuvassa en ole siis käyttänyt mitään lisävaloa, vaan kaikissa käytössä on sama auringonvalo ja sama paikka, joita vaan hyödynnän eri tavoin – ja lopputulokset ovatkin aika erilaisia, vai mitä? Luonnonvalon hyödyntämisestä henkilökuvauksessa voisinkin tehdä jossain vaiheessa oman postauksensa 🙂
Niin ja loppuun vielä takaisin alkuperäiseen aiheeseen – on tietysti olemassa Photoshop ja muut kuvankäsittelyohjelmat, joiden avulla sumean taustan voi luoda jälkikäteenkin. Otetaan esimerkiksi tuo laajakulmalla tosi pienellä aukolla kuvattu otos, eli siis tämä:
16-35 mm: 35 mm f/22 1/125 ISO-1600
Ja Photoshopilla kun vähän leikin, siitä muuttui tällainen:
Tarkkasilmäinen näkee heti ”huijauksen” ja hyvä niin, mutta tämä nyt on ihan vaan näyttönä siitä, että kaikkea sitä voi tehdä jälkikäteenkin. Tosin monesti homma menee niin, että mitä paremman ja valmiimman kuvan saa aikaan kuvaustilanteessa, niin sitä parempi ja aidomman näköinen on myös se ihan lopullisinkin valmiiksi käsitelty kuva 🙂 Eri asia on tietysti, jos tarkoituksena on tehdä jotain ”epäaidompaa” ja voimakkaammin manipuloitua.
Antoisia kuvaushetkiä!
