Itselläni on isä, joka vihaa ihan minkä tahansa kameran edessä olemista. Ehkä juuri siksi hän on videokuvaaja, niin hän voi rauhassa piileskellä kameran takana.
Ja totuus on, että jos hän huomaa, että häntä kuvataan, kuvat usein eivät onnistu. Pelkkä tietoisuus kameran suuntautumisesta häneen saa hänet jännittämään kasvonsa johonkin epäluontaiseen asentoon. Tulos: hän ei näytä kuvissa ”itseltään”.
Eikä isäni ole ainoa. Ja vaikka otsikoinkin aiheen tällä lailla sukupuolittuneesti, niin toki tämä ”ongelma” ei koske ainoastaan miehiä, vaan myös naisia. On myös naisia, jotka eivät tykkää olla kameran edessä.
Kuitenkin omasta kokemuksestani useimmiten probleema koskee miehiä. Usein tuntuu, että naiset, jotka ”eivät halua” olla kuvattavina kuitenkin samaan aikaan toivoisivat, että joku ottaisi heistä hyviä kuvia. Toisin sanoen he eivät halua olla kuvattavina, koska ”heistä ei koskaan saa hyviä kuvia”.
Miesten kohdalla epäilen, ettei heitä aina vaan yksinkertaisesti kiinnosta saada edes niitä hyviä kuvia itsestään ja he vaan totaalisesti vaivaantuvat kuvauksen kaltaisen ulkonäöllisen ja pinnallisen aiheen keskipisteenä olemisesta. Ja vaivaantumisen tulos on valitettavasti usein se, että kuvat eivät onnistu.
Noh, mikä avuksi sitten, kun on aika mennä naimisiin, ja morsian haluaisi tietenkin otattaa hääpäivänä todella hienot potrettikuvat ja kenties ikuistaa koko hääpäivän dokumentäärisellä valokuvauksella, mutta sulhanen ei ole yhtä innoissaan asiasta?
Sulhanen kenties ehdottaa, että ”otetaan se yks kaveri kuvaamaan, sillä on järkkäri”. Sitä saattaa erehtyä ajattelemaan, että okei, tämä on tuttu ”kuvaaja”, joten ehkä häntä sulhanen ei jännitä ja kuvista siten tulee parempia.
Lopputulos voi kuitenkin olla aikamoinen pettymys ellei jopa katastrofi. Oman hääpäivän eteen on nähty tuhottomasti aikaa ja vaivaa ja laitettu rahaakin likoon, ja ainut, mitä häistä loppupeleissä jää muistoksi, ovat muistot – ja valokuvat. Mutta jos jälkikäteen toteaa, että kuvaaja ei ollutkaan ihan niin ammattitaitoinen ja että kuvista tuli korkeintaan keskinkertaisia tai että hups, kuvaaja missasi kakun leikkuun, niin mikään ei siinä vaiheessa enää auta.
Lisäksi: Äsken mainittujen asioiden lisäksi juuri nimenomaan siksi, jos toinen tai kenties molemmat hääparista arastavat kameran edessä olemista, kannattaa ottaa oikea ammattilainen kuvaajaksi.
Miksikö? Koska ammattilaisen tehtävä on nimenomaan se, että hän saa hyviä kuvia heistäkin, joista ”ei koskaan saa hyviä kuvia”.
Liisäksi häät ovat siitä suosiollinen tilaisuus, että niissä ihmiset lähtökohtaisesti ovat hyvällä tuulella ja suopeampia valokuvaamiselle kuin arjessa. Jopa se valokuvissa oloa kammoava sulhanen – tai morsian, jomman kumman isä tai äiti tms. – usein leppyy kuvausajatukselle. Sehän vähän niin kuin kuuluu asiaan, että häistä otetaan esimerkiksi ne potretti- ja perhekuvat, jotka sitten komeilevat kehyksissä hyllyn reunalla vuosikymmenet.
Ja juuri siksi tuo tilaisuus kannattaa todellakin käyttää hyväksi, ja bookata ammattitaitoinen kuvaaja, joka loihtii kamerakammoisistakin esiin kelvolliset otokset.
Itse huomaan aika nopeasti, jos joku ei nauti kameran läsnäolosta. Häissä jo ennen vihkimistä tai sen aikana huomaan, jos vaikkapa juuri sulhanen vilkuilee minun suuntaani ”sen näköisenä”.
Vaikka pyrinkin lähtökohtaisesti aina olemaan todella varovainen ja huomaamaton kuvaaja ja tunnustelemaan, miten hääpari suhtautuu valokuvaamiseen, niin toki en kuitenkaan ole näkymätön. Siihen ei yksinkertaisesti kukaan pysty.
Kuitenkin voin olla mahdollisimman hienovarainen, ja hoitaa esimerkiksi potrettikuvaukset mahdollisimman sukkelaan. Lisäksi kun hääkuvajaan ottaa mukaan pyörimään hääparin ympärillä koko päiväksi ja jo aamusta tai ennen vihkimistä alkaen, niin hääpari kyllä aika nopeasti tottuu kuvaajan läsnäoloon. Onhan siinä kuitenkin aika paljon muutakin mietittävää päivän aikana 🙂
Ja kun vieläpä kuvaaja välillä jutustelee heidän kanssaan niitä näitä, aika nopeasti sitä lakkaa jännittämästä valokuvaajaa. Omalta osaltani vieläpä auttaa se, kun olen ulkoisesti tällainen helposti lähestyttävä ja pikkutyttömäinen hihittelijä, niin mitäpä sellaista tyyppiä arastelemaan 😀 Etua on myös siitä, kun on itse mennyt naimisiin, niin osaa samaistua hääparin tunteisiin ja fiiliksiin hääpäivän aikana ja reagoida niihin oikealla tavalla.
Lisäksi tilannekuvaus on mielestäni paras ratkaisu, kun halutaa saada hyviä kuvia ihmisistä, jotka eivät kameran edessä olemista rakasta. Hääkuvaushan on pitkälti juuri tilannekuvausta, ja tilannekuvaaminen on ihan oma lempparini! Siksi rakastan hää-, tapahtuma-, juhla-, urheilu- yms.kuvausta.
Kuitenkin häissäkin eteen tulee useimmiten myös niiden potrettikuvien ottaminen, niin hääparista kuin esimerkiksi sukulaisten ja ystävien kanssa. Näistä etenkin ensin mainituista on syytä tulla täydellisiä.
Hääpotretit otetaan usein ennen vihkimistä tai vihkimisen jälkeen, joskus jopa ihan erillisenä päivänä, kuten esimerkiksi minun ja Markun kohdalla tehtiin. Omasta kokemuksesta tiedän (niin kameran edestä kuin takaa), että parhaat kuvat tulevat silloin, kun kuvattava ei vaan pönötä kameran edessä, vaan LIIKKUU.
Tämän myötä hääpotretteja ottaessani pyydän aina hääparia unohtamaan minut ja keskittymään toisiinsa – ja liikuskelemaann rauhallisesti. Kehotan heitä halailemaan, pussailemaan, hyväilemään toisiaan tms. Sitä kautta saan parin rentoutumaan, ja sitten voin pikkuhiljaa alkaa tarvittaessa ohjaamaan heitä enemmän, kuten kannustaa tekemään jotain, kehottaa toista tai molempia välillä vilkaisemaan kameraan tms.
Ei-linssiluteille ei tee hyvää, jos heidän pitää koko ajan tuijottaa kameraa, joten heidän kohdalla nimenomaan kehotan keskittymään siihen rakkaaseen ja välillä pyydän vilkaisemaan hetkeksi kameran suuntaan. Koska urheilukuvaus on koulinut minusta nopean, ehdin kyllä ikuistaa lyhyimmänkin vilkaisun kameralle. Toki oman haasteensa aiheuttaa vielä se, että pitää saada kahdesta ihmisestä yhtä aikaa upea otos, mutta onneksi digikuvaus mahdollistaa niin monien kuvien ottamisen lyhyessäkin ajassa, että joukosta varmasti löytyy nappiotoksiakin.
Perhe- ja ystäväpotrettien kohdalla aikaa ei ole usein häissä käytettävissä niin paljoa, vaan niitä napsitaan esimerkiksi juhlan lomassa jossain vaiheessa. Niiden kohdalla ei siis ehdi yhtä paljon ohjata kuvattavia, mutta niidenkin kohdalla pyrin perus ”pönötyskuvien” lisäksi kannustamaan kuvattavia myös ”tekemään jotain hauskaa”. Onneksi hääjuhlien kuluessa ihmiset aika hyvin siitä rentoutuvat ja ovat illan mittaan tosi hyvällä tuulella, joten heistä on kiva otella sitten niitä potretteja.
Nyt kun olen hehkuttanut hyvän kuvaajan taitavuutta, niin kuitenkin haluan loppuun vielä muistuttaa, ettei ammattivalokuvaajakaan mikään taikuri ole. Tai no Photoshopin ja kuvamanipulaation avulla toki voi velhoilla ja leikitellä kaikenlaista kivaa, mutta lähtökohtaisesti kun kyse on esimerkiksi hää- tai tapahtumakuvauksesta, niin kuvaajat kuvaavat ”dokumentäärisesti” eli toisin sanoen tallentavat kuvilleen todellisuutta, toki kauniisti kuvattuna ja tyyliteltynä viehättävällä ja tyylikkäällä kuvankäsittelyllä.
Lähtökohtaisesti kuvaaja voi tarvittaessa poistaa etenkin potrettikuviin eksyneet virheet, kuten roskan morsiamen poskelta tai häiritsevän valolaikun sulhasen nenästä tms. Mutta: valokuvaaja ei poista kropastasi kymmentä kiloa, valokuvaaja ei muuta nenäsi muotoa, valokuvaaja ei manipuloi kenenkään ilmeitä tai muutakaan vastaavaa.
Toisin sanoen saat parhaat mahdolliset otokset sinusta parhaimmillasi, mutta kuitenkin aitona itsenäsi 🙂
Lisäksi kuvattavilla on aina hyvä olla jotain omia toiveita siitä, millaisia kuvia itsestään toivoisi ja millaisissa asennoissa yms. Niistä toiveista kannattaa etukäteen kertoa kuvaajalle, joka sitten pyrkii toteuttamaan niitä mahdollisuuksien mukaan. On itse asiassa todella kivaa, jos saa jotain toiveita hääparilta ja kenties jokusen vähän erikoisemmankin, esim. harrastuksiin liittyvän kuvaustoiveen. Niitä on sitten tosi hauskaa lähteä yhdessä toteuttamaan niiden peruspotrettien lisäksi.
Kuitenkin on hyvä varautua siihen, ettet luultavasti tule saamaan samanlaista kuvaa kuin se, joka tuttavaparistasi oli otettu tai se, jonka bongasit pinterestistä. Kuvausolosuhteet, kuten ympäristö ja vallitseva valo, ovat aina erilaiset – ja niin on kuvauskohdekin eli te, sulhanen ja morsian. Joka hääparista tulee siis aina erilaisia kuvia, ja koskaan ei voi etukäteen tarkalleen tietää, millaisia kuvista tulee – ja sekös juuri onkin parasta, eikö?
Lisäksi sitä tarkkaa käsien asentoa tai taustalla olevan puun oksien muotoa tärkeämpää on omasta mielestäni se, millainen fiilis kuvasta välittyy. Ja se fiilis muodostuu sulhasen ja morsiamen välisestä jännitteestä.
Eli kun olette kameran edessä ja näytätte, miten paljon toisianne rakastatte, se välittyy myös kuvaan. Ja sillä tavalla syntyy se täydellisin kuva, kunhan siinä vielä on se ammattitaitoinen kuvaaja hiukan ohjailemassa, napsimassa juuri oikean ruudun ja vieläpä käsittelemässä otoksen tavalla, jota harrastelija ei osaa.
Hääkuvausvaraukset ensi kesälle käyvät kuumina, joten olehan ajoissa liikkeellä, jos aiotte sormustaa toisenne vuoden sisällä! Teen hääkuvauksia – ja kaikenlaisia muitakin kuvauskeikkoja – myös syksyllä ja talvella.
<3:llä, Milla
Ps. Luehan myös muita hääkuvaukseen tai valokuvaukseen ylipäätänsä liittyviä tekstejä Voimafoton blogista. Tässä esimerkiksi pari:
