Ajattelin hiukan ”paljastaa”, miten itse käsittelen valokuvani.
Minähän siis käsittelen joka ikisen valokuvan, jonka laitan julkisesti näytille. Myös kännykällä Instagramiin otetut kuvat käsittelen pikaisesti kännykkään saatavalla maksuttomalla Photoshopilla.
Kuvankäsittelystä on monia eri näkemyksiä, mutta minulle kuvankäsittely merkitsee yhtä paljon kuin varsinainen kuvan ottaminen. Hyvä valokuvaaja on mielestäni taitava niin kuvan ottamisessa kuin sen jälkikäsittelyssä.
Tiedän, että on niitä, jotka jopa vastustavat kuvankäsittelyä, mutta se on minusta hassua. Ensinnäkin eihän valokuva ole mikään kuvaus ”todellisuudesta” ilman käsittelyäkään, eikä käsittely välttämättä tee siitä sen ”väärennetympää” kuin ei-käsitteleminen. Valokuva on aina jonkunlainen tulkinta todellisuudesta, ei koskaan todellisuuden täydellinen kuvaus.
Ja sitä paitsi ilman jälkikäsittelyäkin pystyy ”kikkailemaan” vaikka mitä. On kuvaajia, jotka näkevät suunnattomasti vaivaa itse kuvaustilanteissa ja käyttävät apuvälineinään ties minkälaisia apuvaloja ja härveleitä. He ihan fyysisesti siis rakentavat kuvaustilanteesta tietynlaisen ja luovat sellaiset olosuhteet, että pääsevät haluamaansa lopputulokseen.
Sitten on minun kaltaisia, jotka kuvaustilanteessa menevät niillä olosuhteilla, jotka vallitsevat ja hiovat kuvat sitten mieleisekseen jälkikäsittelyssä. Tämä tapa on myös mielestäni paljon asiakasystävällisempi ja esimerkiksi tapahtumakuvauksessa käytännöllisempi tapa. Kuvauskohde ei joudu odottelemaan, kun kuvaaja säätää olosuhteita ja vaikkapa valoja valmiiksi, vaan kuvaussessio sujuu sutjakasti. Tapahtumia ikuistaessa taas ei usein edes ole mahdollisuutta itse vaikuttaa olosuhteisiin ja käyttää vaikkapa niitä lisävaloja. On pystyttävä luomaan paras mahdollinen lopputulos niissä olosuhteissa, mitä on käytettävissä.
Itse myös rakastan jälkikäsittelyä yli kaiken. Vaikka koneen ääressä tuntitolkulla istuminen käykin joskus raskaaksi ja on liikunnalliselle ihmiselle urheilua ”rankempaa”, niin silti se on sen arvoista.
Kuvankäsittely avaa minulle oven luovuuteen, joka on yksi asia, mitä valokuvauksessa eniten rakastan. En ainoastaan kerro valokuvilla tarinoita ja kuvaa ihmisiä ja tapahtumia, vaan teen sen vieläpä tyylikkäällä ja tunteita herättävällä tavalla.
Sen tekeminen olisi toki mahdollista ilman jälkikäsittelyäkin, mutta totuus on, että kyllä kuvat silloin vaan olisivat hyvin paljon laimeampia ja hukkuisivat muuhun tämän maailman kuvamassaan. Jälkikäsittelyllä tuon kuviini vielä lisää ”sitä jotain”, jota ilman ne olisivat vain ihan hyviä.
Monesti ihmiset eivät ehkä edes huomaa kuvista jälkikäsittelyä. Ja hyvä niin, sillä käsittelyllä en tässä tarkoitakaan mitään kuvamanipulaatiota, vaan ikään kuin digikuvien ”kehittämistä”. Tästä aiheesta kirjoitinkin yhdessä aiemmassa valokuvusaiheisessa blogissani: Kuvaatko raakana (RAW) ja osaatko itse ”kypsentää” kuvasi + vinkkejä RAW-kuvien käsittelyyn
Uskallan väittää, että aika monet parhaat kuvat ovat sellaisia, että niitä on käsitelty. Lisäksi jälkikäsittelystä näkee parhaiten valokuvaajan ikään kuin oman tyylin ja kädenjäljen, mikä johtuu juuri siitä, että jokainen tekee jälkikäsittelyn vähän omalla tavallaan ja sen mukaan, millainen jälki miellyttää omaa silmää. Näin ollen lopputuloskin on eri kuvaajilla enemmän tai vähemmän erilainen.
Ja hyvä niin, koska sen myötä myös asiakkailla on valinnanvaraa ja jokainen löytää varmasti valokuvaajan, jonka tyyli ja kädenjälki miellyttää omaa silmää.
Kuvankäsittely on todella aikaa vievää.
Siihen saa oikeasti uppoamaan ihan niin paljon aikaa kuin sielu sietää ja kuvien yksityiskohtia ja pieniä vivahteita voi editoida vaikka loputtomiin ilman, että kuvasta koskaan tulee täydellinen. Ja koska mielestäni täydellistä kuvaa ei olekaan, niin jossain vaiheessa on vaan osattava päättää, milloin kuva on tältä osin valmis.
Sellaisten, jotka kuvaavat todella paljon sekä ammattikuvaajien on toki syytä kehittää tapoja, joilla nopeuttaa omaa kuvankäsittelytyöskentelyään. Kun kuvia käsittelee paljon, siihen muodostuu toki rutiini, mutta se ei välttämättä yksin riitä. Ainakin omiin kuvankäsittelyrutiineihini kuuluu niin paljon eri vaiheita, että niiden tekeminen vie tuhottomasti aikaa.
Monet niistä ”vaiheista” ovat kuitenkin joka kuvan kohdalla samat. Eikö olisi siis aika siistiä, jos yhdellä klikkauksella voisi aina tehdä joka kuvaan ne samat säädöt, eikä kaikkia yksitellen erikseen per kuva?
Tässä vaiheessa esittelen teille ”presetit”. Itse tutustuin niihin käsitteenä vasta tänä vuonna, vaikka todellisuudessa olen itsekin käyttänyt niitä tavallaan jo vuosia.
Presetit ovat siis sellaisia ”esisäätöjä”, joita kuviin voi ostaa tai ladata netistä. Periaatteessa ne ovat vähän kuin filttereitä – tai no siis ihan kuin filttereitä, mutta eiväthän ammattikuvaajat nyt filttereitä käytä, vaan presetejä, koska filtterit on harrastajia varten, haha 😀 Mutta siis oikeasti ne ovat filttereitä, sanon minä 🙂
Niitä saa siis netistä ilmaiseksikin ja niitä voi myös ostaa. Itse hommasin kesällä ensimmäiset omani. Mutta ennen kuin kerron niistä lisää, niin kerron vielä vähän siitä, miten ylipäätänsä käsittelen kuvani.
Käsittelen kaikki kuvani RAW-tiedostoista Photoshopilla. En vaan jotenkin tykkää Lightroomista, vaikka sitä jossain vaiheessa yritinkin ruveta käyttämään. Photoshop vaan on mielestäni kivempi ja toimivampi minulle.
Kun avaan raakakuvan Photarilla, niin teen ensin joitain perussäätöjä Camera RAW -ikkunassa. Säädän esimerkiksi valotusta, varjoja, valkotasapainoa, kontrastia yms. ja rajaan kuvan, jos se on tarpeen. Teen kuvasta tavallaan sellaisen aika laimean ”pohjaversion”, jonka sitten avaan Photarin varsinaiselle ”työpöydälle”.
Tähän väliin vielä, että ennen kuvan avaamista Photariin, niin valitsen myös Camera RAW -vaiheessa sopivan presetin, jos sellaista aion kyseisen kuvan käsittelyssä käyttää.
Tämän jälkeen ryhdyn hienosäätämään kuvaa Photoshopissa. Säädän värejä, värilämpötilaa, kontrastia yms; korjaan kuvan mahdollisia ”virheitä”, kuten ehostan ihoa; tarkennan kuvaa; muokkaan yksityiskohtia; tyylittelen. Toisin sanoen teen kuvasta sellaisen, että se on minun kädenjälkeni näköinen ja miellyttää omaa silmääni.
Monet näistä Photarissa tekemistäni käsittelyistä ovat sellaisia, että teen ne liki aina. Sen myötä onkin fiksua, ettei minun joka kerta tarvitse tehdä niitä samoja klikkauksia ja säätöjä erikseen joka ikiselle kuvalle, vaan voin ikään kuin kopioida ne kaikki samat muokkaukset kaikkiin kuviin.
Photarissa on tähän monia vaihtoehtoja, kuten sinne voi tallentaa sellaisia erilaisia ”actioneja” yms. Itse kuitenkin teen niin, että käytän apuvälineenä jo tallentamiani kuvamuokkauksia (psd-muodossa tallennettuja kuvatiedostoja), joissa on näkyvillä kaikki kuvan layerit (layereihin taas on ikään kuin tallennettu vaiheittain suurin osa niistä säädöistä, joita kuvaan olen Photoshop-vaiheessa tehnyt). Sitten kopioin niitä layereita seuraaviin kuviin, ja näin minun ei tarvitse tehdä joka kuvaan samoja säätöjä erikseen.
Tässä päästään nyt taas niihin preseteihin: Nuo kopioimani layerit ikään kuin ovat minun omia presetejäni. Minulla on liuta erilaisia psd-tiedostoja, joihin olen tallentanut kivoja/parhaita kuvamuokkauksiani ja joita sitten hyödynnän aina uudestaan ja uudestaan, kun käsittelen kuvia.
Aina välillä kuitenkin käsittelen yksittäisen kuvan alusta loppuun asti ihan vaihe kerrallaan ja etsin ja luon ikään kuin vähän uudenlaista lopputulosta. Jos lopputuloksesta tulee hyvä, saatan tallentaa sen kuvan muokkaushistorian itselleni uudeksi ”presetiksi” ja hyödyntää sitä jatkossa kuvaeditoinnissani.
Kuulostaa ehkä sekavalta, mutta toivottavasti edes jotenkin ymmärsit pointtini 🙂 Teen siis paljon sitä, että vähän niinkuin kopioin omaa kädenjälkeäni seuraaviin kuviini.
Mutta nyt takaisin preseteihin. Itse aloin käyttää niitä tänä kesänä kuvankäsittelyni apuvälineenä.
Ne ovat siis valmiita filttereitä, joiden avulla pystyy helposti ja nopeasti tekemään kuvistaan jonkun tyylisiä.
Todella suosittuja presetsejä ovat VSCO:n presetit: niitä käyttävät monet ammattivalokuvaajat sekä esimerkiksi monet bloggaajat, olen huomannut. Itseäni hieman ärsyttää tuollainen ilmiö, että kaikki käyttävät samaa ja yrittävät apinoida toisiaan, mutta niinhän se tietysti menee, että kuvankäsittelyssä – kuten kaikissa ylipäätään – on aina jotain trendejä, joita kaikki haluavat noudattaa.
Itse ostin noista VSCO:n preseteistä paketin numero 05. Nuo VSCO:n presetit ikään kuin tekevät kuvista jonkun tietyn filmiajan filmityypin tyylisiä. Löydät kaikki VSCO:n presets-paketit täältä.
Itse olen tykännyt tuosta paketista tosi paljon, vaikka todellisuudessa ne eivät ole mullistaneet omaa kuvankäsittelyäni. Mikään noista 05-paketin preseteistä ei toimi minulla sellaisenaan, vaan yhdistelen nekin aina omiin käsittelymaneereihini ja niihin omiin ”presetseihini”.
Mutta niiden avulla on tosi kiva kokeilla eri tyylejä ja hakea hyvää pohjaa omille kuvankäsittelyilleen. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos on valmis pistämään rahaa kiinni tähän hommaan.
Toinen vastaavanlainen maksullinen presets-setti, jonka olen ostanut, on tämä wedding presets -paketti. Sen hinta on kohtuullisempi kuin VSCO:n, mutta siitä paketista löysin itse asiassa vain yhden itselleni käyttökelpoisen presetin, josta sitten kyllä tykkäänkin ihan sikana. Ja se jo riittää siihen, että se oli hintansa väärti.
Lisäksi olen ladannut myös jokusia ilmaisia presetejä, kuten tämän. Niitä kannattaa toki googlailla lisää, jos on kiinnostunut. Ilmaisilla preseteillä pääsee sitten ainakin ottamaan esimakua siihen, millaisia ne ovat.
Lisäksi loppuun haluan vielä mainita, että olen ihan totaalisen rakastunut tähän kesällä Photoshopin kaveriksi ostamaani softaan: Exposure X2 Bundle Se on ihan mieletön ja sisältää erilaisten filttereiden lisäksi vaikka mitä muita ominaisuuksia, mutta en luokittele sitä nyt varsinaisesti näihin preseteihin, sillä tuo ohjelma pikemminkin hidastaa kuvankäsittelyä, koska se pitää avata aina omaan ikkunaansa. Mutta se sopii täydellisesti peliin silloin, kun haluaa hioa yksittäisistä kuvista aivan täydellisiä viimeisteltyjä otoksia (eli siis minun kohdallani aika usein, hihi 🙂 ).
Onko teillä muilla minkälisia kokemuksia preseteistä? Jos on, mitkä softat ovat lemppareitanne?
Jokaisella varmasti on omat mieltymyksenä näidenkin suhteen ja hyvä niin. Itse en myöskään aio paljastaa lemppareitani noista yllä mainitsemistani presets-paketeista, sori 😉 Toisaalta vaikka ne paljastaisinkin, niin kukaan ei pystyisi minua lähtemään suoraan apinoimaan, koska teen niin paljon omia säätöjäkin kuvankäsittelyssä, kuten kerroinkin, ja niin tekee varmasti jokainen muukin valokuvaaja.
Mutta siitäkin huolimatta minusta jokaisen kannattaa ihan itse kokeilla presetejä läpi, jos niitä päätyy hankkimaan ja etsiä sellaiset, jotka miellyttävät omaa silmää eniten. Sillä lailla se oma tyyli lähtee sitten muotoutumaan.
Antoisia kuvankäsittelyhetkiä kaikille!
-Milla
Tässä alla vielä yllä mainittuja Camera RAW:iin saatavia presetejä hyödyntäen käsittelemiäni kuvia:
Ps. Tsekkaa myös Rajala Ambassador -haaste, jossa olen mukana. Pian pääset lukemaan kokemuksiamme uudesta Canonin 5D mark IV -kamerarungosta, jonka saan käsiini huomenna perjantaina – en malta odottaa, jee jee!!!
En ymmärrä! Jos otan kuvan aidosta tilanteesta, miksei se muka ole kuvaus todellisuudesta? En saa kiinni tästä ajatuksesta..
Terve, kiitos kommentistasi!
Tällä meinaan sitä, että valokuva ei nimenomaan koskaan ole mikään absoluuttinen kuvaus todellisuudesta. Pelkästään se, miten kuvan rajaat (mitä otat mukaan kuvaan, mitä jätä ulkopuolelle näkymättömiin) voi vaikuttaa suurestikin siihen, millaisen kuvan valokuva antaa kuvaustilanteesta. Kuvan rajauksella voi suorastaan manipuloidakin kuvaustilanteesta annettavaa viestiä, esim. valitsemalla vaikka jostain tilanteesta kuvauksen kohteeksi sellaisen yksityiskohdan, joka ei tilanteen kannalta edes ole kovin oleellinen. Mutta tämä pohdinta nyt on merkityksellistä ehkä ennen kaikkea uutiskuvauksessa.
Toisaalta valokuva on myös tietyn tekniikan avulla tuotettu tulos. Kameran tekniikka helposti aina jollain lailla vääristää kuvaa. Otetaan esimerkiksi vaikkapa kameran objektiivi: objektiivi monesti vääristää kuvan mittasuhteita todellisuudenmukaisesta, esim. laajakulma suurentaa kuvan reuna-alueiden kohteita jne. Eli tuloksena ei ole täydellinen kuvaus todellisuudesta siinä mielessä. Lisäksi se, millä asetuksilla kuvan ottaa, voi niin ikään muuttaa sitä, miten valokuva kuvastaa kuvaustilannetta: valottaako kuvan hiukan yli tai ali, käyttääkö pitkää vai lyhyttä valotusaikaa eli saako esim. kuvassa olevan liikkeen pysäytettyä, millaista aukkoa käyttää eli onko esim. kuvan tausta sumea jne. Toki sitä voi yrittää valokuvata mahdollisimman ”totuudenmukaisesti”, mihin pyritäänkin esimerkiksi uutiskuvauksessa.
Muun muassa näistä syistä valokuva on aina ainakin jossain määrin valokuvaajan tulkinta todellisuudesta. Ja sitten siihen päälle jokainen kuvaa katsova vielä katsoo ja tulkitsee sitä omalla tavallaan. Ja lisäksi: Näemmekö itse asiassa edes kaikki maailmaa tismalleen samanlaisena (esim. sävyt, värit, kontrastit jne, kuka sen voi tietää)… 🙂
Tämä nyt menee jo aika filosofiaksi, mutta esim. uutiskuvauspuolella, mitä myös olen tehnyt, näitä juttuja on tärkeä pohtia. ”Vapaammassa” kuvauksessa (hää-, henkilö- jne. kuvaukset) näillä ei ole niinkään merkitystä, etenkin jos asennoituu valokuvaukseen niiden saralla enemmänkin taiteena ja ikään kuin luo taiteellisia/tyyliteltyjä tulkintoja todellisuudesta.
Toivottavasti tämä selvensi ajatustani 😀 Ja mielestäni tämä on tavattoman kiinnostava aihe!
-Milla