Tämä blogijuttu on julkaistu alunperin Voima-Vahtilan blogissa täällä.
Drone eli kuvauskopteri on meille aika uusi tuttavuus. Hankin ensimmäisen droneni marraskuussa ja ajattelin nyt hiukan kertoa ensimmäisiä kokemuksiani siitä. Kirjoitan siis täysin dronealoittelijan näkökulmasta, mutta samalla kuitenkin valokuvaajan vinkkelistä.
Testailin dronea pari hassua kertaa ennen kuin suuntasimmekin jo Borneon reissullemme. Täytyy tunnustaa, ettei ehkä ole maailman nerokkain idea lähteä viidakkoon treenailemaan dronella lentämistä, vaan ehkä ensin kannattaisi harjoitella enemmän jossain turvallisemmassa ympäristössä, mutta Helsingin musta marraskuu ei hirveästi inspiroinut itseäni siihen. Niinpä takana oli muutama hassu ja melko hasardi lentokokeilu ennen kuin jo kohosinkin droneni kanssa korkeuksiin Malesian Borneon upeissa maisemissa.
Dronea ohjataan pelikonsolin ohjainta muistuttavalla ohjaimella (+ älypuhelimella ja sen DJI-sovelluksella), joten lennättämisessä lienee hyötyä, jos on pelaillut konsolipelejä. Itselläni ei juurikaan ole niistä kokemusta (joskus kakarana pelasin kaverini kanssa Super Mariota Nintendo 64:lla ja joskus Markun kanssa vähän Haloa X-boxilla that´s it), joten olin ihan käsi alkuun sen ohjaimen kanssa (ja olen kyllä edelleen 😀 ).
Ensimmäinen lentokokemukseni oli se, kun aikomuksenani oli nostaa drone hetkeksi metrin korkeuteen ja laskea se siitä sitten takaisin alas eli kokeilla vaan ilmaan nousemista ja laskeutumista. Drone päätti kuitenkin singota omin nokkineen taivaalle kerrostalojen välissä, ja voin sanoa, että sydän hyppäsi kurkkuun siinä vaiheessa. Markku syöksyi asunnostamme pihalle ”apua”-huutojeni saattelemana, ja saimme laskeuduttua kopterin turvallisesti takaisin lähtöpaikkaan. Tämä jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi, kun käytin dronen automaattista lentoonlähtöominaisuutta, ja muutenkin heti tässä vaiheessa heräsi epäilys laitteen automaattisia ominaisuuksia kohtaan. Tämä ei myöskään jäänyt ainoaksi kerraksi, kun drone ”teki jotain itse”, toisin sanoen lensi tai ajelehti itsekseen.
Seuraavat pari harjoittelukertaa toteutimme pellolla, missä ei ollut mitään esteitä lähistöllä. Vaikutti, että drone toimi ainakin suunnilleen, kuten kuuluikin, tosin kun aiempaa kokemusta droneista ei ole, niin on vaikea arvioida laitetta kauhean syvällisesti. Tosin meillä oli heti ensalkuun ongelmia kännykän DJI-sovelluksen päivittämisen kanssa, kun päivittäminen ei onnistunut, ja lisäksi yksi dronen akuista meni eräänlaiseen jumitilaan, jolloin sitä ei voinut enää ladata. Onneksi youtuben ihmeellisestä maailmasta löytyi ohjeita, miten ratkaista nämä probleemat. Luultavasti mokasimme sen suhteen, että yritimme päivittää DJI-sovellusta tilanteessa, että joko ohjaimen tai dronen akussa oli vain alle 50 % virtaa, kun molemmissa pitäisi olla yli 50 % virtaa päivittämisen aikana.
Alun kriiseistä huolimatta ihastuin droneen välittömästi, ja tottakai halusin ottaa sen mukaan Borneon lomamatkallemme. Ja se oli toki loistava päätös, sillä lentämistä ja ilmakuvien ottamista vartenhan sen hankin, joten miksipä ei ottaa siitä kaikkea iloa irti. Malesiaan ei myöskään tarvinnut mitään sen kummempia lupia näin pienelle dronelle (alla olevassa kuvassa oikealla näkyy dronen ohjain + kaksi akkua, joiden alla itse kopteri lymyilee kasaan taiteltuna – ja toi karvakasa on meidän pupu!).
Hankkimani drone on DJI-merkkinen Mavic Pro. Se on noin tonnin hintainen ja alle kilon painoinen kevyt ja kokoon taittuva kopteri. Päädyin siihen sen hinta-laatusuhteen sekä kompaktin koon ja kuljetettavuuden takia. Tonni on vielä kuitenkin aika pieni hinta (kun kyse on valokuvauskalustosta), joten ei ole maailmanloppu, jos drone hajoaa. Lisäksi halusin nimenomaan kopterin, joka kulkee mukana reissuissa.
Otin droneen DJI:n tarjoaman oman lisäturvan DJI Care:n. Tai sanotaanko näin, että luulin ottaneeni Caren, mutta myöhemmin tajusin, että sainkin DJI Care Refresh -lisäturvan (tästä hämmingistä kenties enemmän joskus myöhemmin). Mitään muuta varsinaista vakuutusta en ottanut itse laitteelle, koska järkeviä sellaisia ei löytynyt. Yrityksen kautta olisin kyllä saanut vakuutuksen, mutta sen omavastuu olisi ollut tonnin eli sama kuin dronen itsensä arvo.
Borneolle saavuttuamme nostin kopterin ensimmäistä kertaa ilmaan Kinabatangan-joella, missä tämän postauksen maisemakuvat on otettu (poislukien viimeiset kolme kuvaa, jotka ovat Sempornan saaristosta). Siellä sitten kelpasikin treenailla lentelyä, sillä maisemat olivat ihan mielettömät! Siellä myös pikkuhiljaa ilmenivät droneni ongelmat.
Harmillisin vika oli se, kun tajusin, ettei drone aina suostunutkaan ottamaan raakakuvia eli RAW-kuvia, vaikka olin sen säätänyt niitä ottamaan. Asiaan ei löytynyt ratkaisua netistä tai laitteen asetuksista, ja myöhemmin kun kysyin asiasta valmistajalta eli DJI:ltä, niin he totesivat, että kyseessä oli tyyppivika, joka olisi mennyt takuun piikkiin. Se fakta ei toki siellä reissussa lohduttanut, koska viidakosta sitä dronea ei huoltoon voinut lähettää. Osa ottamistani matkakuvista on olemassa nyt siis ainoastaan jpg-muodossa, mikä ketuttaa minua tosi paljon, sillä Mavicin jpg:t ovat ihan kuraa eli siis älyttömän huonolaatuisia, kun taas raakakuvat ovat ihan eri luokkaa tai no sanotaan, että kuitenkin ihan kelvollisia valokuvia. Esimerkiksi nämä upeat otokset ovat nyt näin surullista laatua:
Dronen hankkiessaan kannattaa siis varautua myös katkeriin harmistuksen hetkiin – ja mahdollisesti myös suureen stressiin. Meidän kohdalla itse jännitin ehkä ensimmäiset viisi lentokertaa niin paljon, että sormet tärisivät, mutta sitten aloinkin jo rentoutumaan lentämisen suhteen. Tai sanotaanko näin, että havaitsin, että ohjaaminen sujuu paljon paremmin, kun ottaa chillisti ja lisäksi sain taottua kunnolla päähäni sen, että joka tapauksessa se kopteri putoaa sieltä taivaalta ennemmin tai myöhemmin, joko omasta syystä tai teknisen vian takia, joten parempi vaan varautua siihen henkisesti ja olla liikaa murehtimatta. Lentämistä varten se drone kuitenkin on tehty ja ei siitä ole iloa, jos sitä ei uskalla käyttää.
Markku kuitenkin tuntui stressaavan lentämistäni ihan joka kerta. Asiaa ei toki auttanut varmasti omat eleeni ja tapani värittää lentojani omilla ”hups” ja ”ääk”-äänitehosteillani aina, kun lensin oikealle, kun olin aikeissa mennä vasemmalle tai muuta vastaavaa (sori, rakas!) 😀 Myös yksi oppaistamme tuntui saavan vähän väliä sydänkohtauksen, sillä joka kerta, kun esimerkiksi laskeuduin dronella vauhdikkaasti alaspäin, hän luuli, että se putoaa, ja kun yritimme laskeutua dronella veneeseen, opas panikoi ja yritti siirtää venettä siten, että saisimme napattua dronen kiinni, mutta se tietysti vain hankaloitti asiaa.
Ehkä jännittävin tilanne, joka meille dronen kanssa sattui, oli Semporna-nimisessä kaupungissa, missä lentelin rannalla ja halusin lentää kohti pienen lahden toisella puolella olevaa rantaa. Epähuomiossa lennätin kopterin siten, että sen ja minun väliin jäi massiivinen metallinen kalastusalus ja yhteys kopteriin katkesi – ja kopteri oli sillä hetkellä yli 1,3 kilometrin päässä meren päällä. Siinä sitten pyörittelimme peukaloita ja tpohdimme, toimiikohan laitteen automaattinen ”return to home” -ominaisuus, ja toimihan se, ja drone palasi kiltisti luoksemme!
Markku-paran ei onneksi tarvinnut stressata dronelentelyjäni ihan loman loppuun asti, koska lopulta kävi niin, että meidän Mavic päätyi mereen. Se oli itse asiassa aika huvittava tilanne: lennätin sitä kovaa vauhtia matalalla (noin 5-7 m) merenpinnan päällä, ja Markku juuri ehti ahdistuneena avata suunsa sanoakseen, että nosta se korkeammalle – ja olin juuri aikeissa nostaa – ja sitten se sukelsi. ”Nyt se putos”, Markku kauhisteli ja alkoi tyyliin saman tien riisua vaatteita päältään aikomuksenaan lähteä etsimään sitä uiden, ja itse vaan totesin kylmän rauhallisesti, että oikei. Sinne meni, eihän siinä mitään ollut tehtävissä.
Onneksi meri oli putoamispaikalla matalaa, joten Markku kävi kuin kävi hakemassa kopterin. Muistikortti oli sentään vahingoittumaton, mutten usko, että itse kopterista on mitään pelastettavissa. Vamistaja kertokoot sen lopullisen kohtalon (ja pudotinko laitteen itse vai tuliko siihen joku vika, sillä itse en enää yhtään osaa sanoa, mitä tapahtui). Ja onneksi se putosi vasta loppumatkasta, niin ei harmittanut ihan niin paljoa!
Toinen selkeä vika, mikä laitteessa ilmeni ennen sen sukellusreissua, oli moottoreiden epätasainen kuumeneminen. Lisäksi kopteri alkoi aina selkeästi sekoilemaan, kun sillä oli lentänyt jonkun 15 minuuttia (yhden akun lentoaika on 20-25 min). Siinä vaiheessa kopterin ja ohjaimen välinen yhteys alkoi aina katkeilemaan tai kännykän ohjaussovellus sekoili omiaan. En tiedä, onko tällainen sekoilu ja yhteyden katkeaminen kuinka yleistä, mutta rasittavaa se oli ja jäi sellainen fiilis, että laite aina kuumeni liikaa ja ehkä siksi alkoi sekoilemaan. Se on kuitenkin vain mututuntuma, ja laitteen valmistaja antaa Mavicin käyttölämpötilaksi 0-40 celciusastetta, eikä reissullamme ollut pahimmillaankaan kuin joku 30 astetta plus lisäksi lentelimme usein auringonnousun ja -laskun aikaan, jolloin oli viileämpää. Eli vallitsevien olosuhteiden ei olisi pitänyt olla mikään ongelma.
Nyt laukussa odottaa uusi Mavic (kyllä, ostin jo uuden, koska olen 99 % varma siitä, ettei sitä ensimmäistä saa korjattua ja ettei valmistaja korvaa sitä meille). Tulee olemaan mielenkiintoista päästä testailemaan sitä ja havainnoimaan, käyttäytyykö se samalla tavoin kuin ensimmäinen ja ilmeneekö siinä vastaavanlaisia ongelmia. Toivotaan, että ei ja toivotaan, että seuraavan yksilön elinaikakin tulee olemaan pidempi, koska en nyt voi kuitenkaan ihan sarjana ruveta tiputtelemaan droneja taivaalta tai tulee vähän liian kalliiksi.
Mutta summa summarun, ihana laite, kaikista harmaista hiuksista huolimatta 🙂
Loppuun ajattelin vielä listata tähänastisia kokemuksiani Mavic Prosta sekä antaa joitain vinkkejä droneilua aloitteleville – osan näistä jo ehkä mainitsinkin tässä jutussa, osaa en vielä:
- Ihan ensalkuun tutustu dronen lennättämistä koskeviin sääntöihin ja säädöksiin ja selvitä aina ennen matkalle lähtöä, mitkä ovat kohdemaan säännöt dronen lennättämisen suhteen. Ne vaihtelevat maittain, ja joihinkin maihin dronea ei saa viedä ollenkaan. Jos dronesi takavarikoidaan lentokentällä, voit syyttää vain itseäsi, kun et ottanut asioista selvää. Lisäksi vaikka drone on lelu, sillä voi saada aikaan vahinkoa, joten hillitse (lapsenmielinen) intosi, ja pidä järki kädessä 🙂
- Tutustu Mavicin käyttöohjeisiin (jotka ovat kyllä aika suppeat) ja katsele Youtubesta ohjevideoita, sieltä löytyy paljon tosi hyviä sellaisia!
- Kannattaa muutenkin lueskella netistä käyttäjien kokemuksia ja vinkkejä, jotta välttyy itse tekemästä (ainakaan kaikkia) samoja mokia, joita muut ovat tehneet.
- Kun kokeilet dronea ensimmäistä kertaa, älä tee sitä kerrostalojen välissä (kuten eräs), vaan jollain avoimella paikalla, niin et saa harmaita hiuksia, jos se heti alkuunsa päättääkin tehdä jotain odottamatonta ja kun et vielä hallitse sen käyttöä.
- Älä lähde viidakkoon harjoittelemaan, vaan treenaile mieluummin ensin vaikka ihan kotosalla 😀 Näin vältyt ehkä joiltain täpäriltä tilanteilta, jotka aiheutuvat liian innokkaasta lentelystä upeissa paikoissa, ja toisaalta jos laitteessa on jotain tyyppivikoja, ne mahdollisesti selviävät ennen reissua eivätkä vasta matkan päällä, jolloin niille ei mahda mitään.
- Älä kuvaa automaattiasetuksilla, vaan opettele rohkeasti asettamaan kuvausasetukset manuaalisesti. Näin sinulla on mahdollisuus saada paljon parempaa jälkeä kuin automaatilla (sama pätee kaikkeen kuvaamiseen, mutta manuaalin käyttö vaatii toki innostusta ja kiinnostusta aiheeseen sekä aiheen opiskelua ja harjoittelua).
- Selvitä netistä hyviä kuvausasetuksia.
- Mavic Pro:n jpg:t ovat laadultaan täyttä kuraa, joten kannattaa kuvata RAW-kuvia.
- Tarkkaile kopteriasi ja havainnoi, onko sen toiminnassa jotain omituista. Selvitä kaikki epäilykset: googleta, ole yhteydessä valmistajaan tai myyjään, kysele faceryhmissä.
- Älä luota laitteen automatiikkaan, vaan opettele alusta alkaen tekemään kaikki myös manuaalisesti ja ohjaamaan konetta itse. Tällöin jos kopterin automatiikka pettää tai menetät yhteyden ohjaimen ja kopterin välillä, voit kuitenkin lentää dronea manuaalisesti (olettaen, että sinulla on näköyhteys siihen).
- Älä lennä dronen akkua liian tyhjäksi, vaan tuo drone ajoissa takaisin luoksesi, niin vältyt turhilta jännitystilanteilta.
- Älä käytä Mavicia sport modella ennen kuin olet jo kerännyt jonkun verran kokemusta sen lennättämisestä. Sport modella dronen vauhti nimittäin kasvaa kaksinkertaiseksi ja ohjaus herkistyy eli laitteen hallinta vaatii enemmän taitoa, ja nopeissa vauhdeissa on tietysti vähemmän aikaa reagoida mahdollisiin täpäriin tilanteisiin ja on osattava ennakoida omaa tekemistä ja kopterin menoa.
- Älä lennätä kopteria sellaiseen paikkaan, että sinun ja sen välissä on jotain massiivisia esteitä, jotka voivat häiritä kopterin ja ohjaimen välistä yhteyttä (kuten vaikkapa se iso metallinen kalastusalus 😀 ).
- Ole varautunut henkisesti siihen, että se drone tulee joka tapauksessa jossain vaiheessa alas taivaalta, joko teknisen vian takia tai oman mokasi takia. Se ei ole maailmanloppu, mutta saattaa maksaa sinulle dronen hinnan (ja enemmänkin, jos drone pudotessaan rikkoo jotain, joten kannattaa tutustua myös vastuuvakuutuksiin). Tämä ei ole mikään halpa harrastus.
- Jos drone putoaa ja hajoaa, ole yhteydessä myyjään tai valmistajaan. Etenkin jos putoaminen oli oma vikasi, varaudu korjauskustannuksiin.
- Jos drone putoaa makeaan veteen, jotain ehkä on vielä tehtävissä. Jos drone putoaa meriveteen, se luultavasti on död (lupaan kertoa, mikä on meidän merisukelluksella käyneen lopullinen tuomio, kunhan saan sellaisen valmistajalta).
- Suhtaudu droneen sopivan vakavasti, mutta kuitenkin huumorilla. Älä pelleile turvallisuuden ja dronea koskevien sääntöjen kanssa, mutta älä stressaa lentämistä liikaa – se voi pudota joka tapauksessa milloin vain 🙂
Hauskoja lentohetkiä kaikille droneharrastajille, koettakaa pysyä ilmassa! Seuraavaksi aion lennellä ihan täällä kotimaassa ja toivottavasti saada jotain kivaa talvista kuvaa… Niin ja Borneon reissun loput dronekuvat sekä kaikki dronevideot odottavat vielä editointiaan – jospa tällä viikolla ehtisin työstää niitä!
