Kävin tänään hetkeä ennen syyssateen puhkeamista juoksentelemassa ulkona kameran kanssa. Ikuistin syksyn väriloiston yksityiskohtia.
Siinä yhdistyi minulle kaksi – tai itse asiassa kolme – tärkeää asiaa: luonto, valokuvaus – ja luovuus.
Minulle valokuvaus on tapa ilmaista itseäni. Toki valokuvaustakin on monenlaista, ja itsekin suhtaudun valokuvaukseen eri tilanteissa ja työ- sekä vapaa-ajan keikoilla eri tavalla.
Esimerkiksi uutiskuvauksessa valokuvan tehtävä on ennen kaikkea informaation välittäminen. Uutiskuvaan pyritään ikuistamaan mahdollisimman totuudenmukainen ja havainnollistava otos jostain tilanteesta, henkilöstä tai asiasta. Uutiskuvan vääristäminen ja manipuloiminen ei käy päinsä.
Toisissa tilanteissa taas voi valokuvata ja käsitellä kuvansa vapaammin ja luovemmin. Tällöin valokuvaus lähestyy enemmänkin taidetta, vaikka yleensä valokuvauksessa onkin kyseessä jonkinlainen todellisuuden ja taiteen sekoitus.
Parhaimmillaan valokuvaus on mielestäni maailman, ihmisten, tapahtumien ja asioiden esittämistä tavalla, joka esimerkiksi vetoaa tunteisiin, koskettaa, ärsyttää, säväyttää, jää mieleen tai muuten vaan hivelee tai ravisuttaa katsojan aivojen kauneusnystyröitä.
Kuten aiemminkin olen sanonut, valokuva ei koskaan ole täydellinen kuva todellisuudesta, vaan aina tulkinta. Se on kuvaajan tulkinta maailmasta, ja kuvankäsittelyn avulla tätä tulkintaa voi vielä värittää, kun päästää oman luovuutensa valloilleen.
Ja juuri tästä minä itse nautin: minulle kamera ja Photoshop ovat välineitä, joiden avulla poimin tästä maailmasta yksityiskohtia ja ”väritän” ne omia silmäni hiveleviksi pieniksi teoksiksi. Niistä sitten on mahdollisesti iloa myös muille ihmisille, ja niiden avulla kenties pystyn tuomaan esille maailmassa piilevää kauneutta ja mielenkiintoisia asioita, joita muutoin emme ehkä huomaa ja joiden näkemiseen kaikilla ei kenties itsestään riitä luovuutta tai mielikuvitusta.
Sitten on se luonto.
Luonto itsessään sekä luo taidetta kuin voi toimia taiteen inspiraationa ja luonnossa liikkuminen ruokkii ainakin minun luovuuttani.
Nykypäivänä moni on kuitenkin niin ”kiireinen”, että ehdimmekö jäädä ihastelemaan luonnon omia taideteoksia ulkona liikkuessamme vai porhallammeko vain tukka putkella eteenpäin joko kiireisinä matkalla johonkin tai kiireisinä suorittamassa sitä terveyden kannalta pakollista ulkoilua/liikuntaa?
Noh, itse asiassa valokuvaus + luonto -yhdistelmä auttaa myös tähän. Kun ottaa kameran mukaansa ulos, tulee pysähtyneeksi tarkastelemaan luontoa ja sen yksityiskohtia eri tavoin kuin vain ulkoillessaan. Yhtäkkiä sitä saattaakin nähdä taideteoksia joka puolella!
Ja ennen kuin huomaakaan, sitä saattaa olla hurahtanut valokuvaamiseen, koska yhtäkkiä näkee paljon enemmän. Ja kun vielä oppii käsittelemään niitä otoksiaan, niin oma luovuus saattaa päästä oikein toden teolla irti…
Ps. Kuvat on otettu uudella Canonin 5D Mark IV:llä, joka minulla on testikäytössä Rajala Ambassador -kisan tiimoilta.
